Illan tullen aurigon maalaama keltainen taivas. Suljen silmäni, kuuntelen. Se tuntuu kuin unelta, hyvältä unelta, aivan liian täydellistä ollakseen totta. Hymyilen, se on totta, olen täällä, kauneimmassa paikassa, jossa olen ikinä käynyt. Nautin joka hetkestä, jonka saan viettää tällaisessa paikassa. Olen onnellinen.
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Byron Bay 3.-5.10
Paikka, jossa rantaviivaa riittää silmän siintämiin, tomusokerin tuntuinen hiekka varpaiden alla, kuuma auringonpaiste iholla, meren tuoksu, kevyt tuuli kasvoilla, Tyynenvaltameren aaltojen kohina.
tiistai 29. syyskuuta 2015
Beautiful Riverfire & Lone Pine Koala Sanctuary || 26-27.9.2015
Pieni vesisade ei haittaa.:)
Sunnuntaina kävin Brisbanessa sijaitsevassa Lone Pine Koala Sanctuary eläintarhassa.
~Julia
Toowoomba Carnival of Flowers 2015
Hellou!
Täällä vanhimmat pojat viettävät kahden viikon lomaa koulusta, joten tohinaa riittää neljän pojan kanssa päivisin. Tämän takia myös tämän postauksen vääntämiseen on mennyt aikaa.
Mutta joka tapauksessa tässäpäs muutamia kuvia meidän parin viikon takaisesta reissusta Toowoomban kukka karnevaaleille! Paljon kauniita kukkia ja mahtava kulkue kruunasi karnavalit! Samalla näimme myös australialaista maalaismaisemaa, sillä yövyimme host äidin työkaverin luona "maatilalla". Aamupala munakkaaseen haimme kanamunat kanalasta ja kävimme traktori- ja krossiajelulla. Päivällä suuntasimme 15 minuutin ajomatkan päähän varsinaisille karnevaaleille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)