maanantai 30. joulukuuta 2013

¡¡¡ ADIOS ESPAÑA!!!

Tässä sitä nyt ollaan, omassa kotona, omassa huoneessa, oman kirjotuspöysän äärellä... Vähän reilu on nyt totuteltu elämään koti Suomessa. Mielessä on nii paljo asioita, joista vois kirjottaa, että ei tiiä mistä alottais tai kirjottais. Toisaalta vaikea tietää mistä asioista on kiva lukea...

Mutta alotan nyt, vaikka siitä, että en ikinä osannu kuvitella miten vaikeaa ja haikeaa sielä oli lähteä kotiin. Toisaalta sitte taas oli tosi onnellinen ja helpotuksen huokas, että pääsi takas kotiin, näki perhettä ja pääsi viettämään joulun lumisessa pohjosessa. Sitä tunnetta, joka oli muutaman viimesen päivnä siellä ollessa on tosi vaikea kuvailla toisille, mutta lyhyesti: Kyyneleet silmissä, haikein mielin, kuitenkin tosi onnellisena ja helpottuneena nosti omat tavarat lentokentällä turvatarkastukseen ja käveli siitä portille. Mukana satoja uusia kokemuksia, reppu täynnä eväitä tulevaisiuuten, hallussa uuden kielen alkeet, uusi perhe, jota rakastaa ja tietää, että ovi on aina auk, jos takasin haluaa... tätä listaa vois jatkaa loputtomiin.

Se hirvein tunne, että: "Aha nyt tämä on tässä, kolme kuukautta oli ja meni." Olis vaa ollu ihanaa juosta espanajan perheen perään ja sanoa, että: "En mää meekkään, mää jään tänne," Mutta sitte se toinen puoli, joka oli iki kiitollinen ja onnellinen siitä, että sain tuommosen mahollisuuen. Se puoli, joka vaan ootti malttamattomana, että kumpa oltais jo Helsingissä ja sitte Oulussa ja viimein kotona. Se puoli, joka halusi vaan halata vastassa olevaa perhettä.

Asia on nii ristiriitainen, että sitä on tosi vaikeaa kuvailla enneku sen oikeasti ite tuntee omassa sisimmässään. Host veli sanoki mulle ja mun espanjan äitille, ku me itkettiin ittemme kuiviksi ennen ku lähettiin lentokentälle, että: "Hei, elkää nyt itkekö, ei kukaan oo kuollu." Sillon ei voinu ku hymyillä ja ajatella, että hei tuohan on ihan totta. Toivottavasti monia kertoja tullaan näkemään ja muistelemaan nuita kolmea kuukautta, jotka toisen perheen kanssa vietin. Toinen lohduttava asia kyllä on, että Silvia tulee tammikuun 14. päivä viettämään kolme kuukautta meidän perheeseen. Ja sitte ku pääsee pois siitä, haikeuden ja ikävän aiheuttamasta 'masennuksesta', alkaa jo löytää paljo asioita: onhan meillä netti, lentokone, jolla lentää, sähköpostit ja Whatappit, joilla lähetellä kuvia ja keskustella. Mutta silti se ikävä, jota tuntee edelleenki viikonki jälkee on vaa nii inhottava ja haikea...

Ensimmäinen kotona oltu viikko on menny ihan toisessa maailmassa. Koko ajan väistämättä ajattelee, että: "No mitähän me nyt tehtäis, jos vielä olisin siellä?", "Nyt olis ruoka-aika, mitähän ruokaa ne siellä syö?", "Hei nyt me muuten oltai kavereitten kans ja nauretais ja nautittais elämästä." Rytmi on ollu ihan täyttä Espanjaa. Täällä muut raahautuu nukkumaan, nii tuntuu, että nyt se elämä vasta alkaa/alkais. Kaikista masentavin ja ärsyttävin juttu Suomeen tullessa oli tää pimeys!!:@ Et kerkee aamulla (no oikeastaan päivällä:D) kunnolla herätä ku jo alkaa hämärtämään ja sitte onki jo pimeä. Pimeys tuntu ja vieläki tuntuu jonki verran tosi ahistavalta. Olis vaan tosi kiva, jos vois paeta, mutta toivon mukaan siihenki tottuu. No onneksi ei kuitenkaa ei oo ollu 30 asteen pakkasia nyt. Toinen juttu mikä ahisti sillon Suomessa lentokentällä oli se, että kaikki ymmärsi sua. Ja se, että pystyit kysymään apua suomen kielella oli jotai nii outoa, aluksi sanat tuli yhtenä puurona ja kaikkia sanoja ei edes muistanu, vaan piti oikeen miettiä, että ai miten se kysytään suomeksi tai mikä se sana oikeen on. Toisaalta se tunne oli tosi hassu ja semmonen, että huomasi, että kyllä ne aivot on tehny työtä ihan toisilla kielillä edes jonki verran. :D

Kaikkien tunteiden ja tunteiden kuohujen, 'masennuksen', onnellisuuden, surullisuuden ja kiitollisuuden jälkee ei oikeesti voi oikeestaan tehä muuta ku hymyillä, samalla ku ajattelee, kuinka montaa asiaa on nyt rikkaampi.



Dibujo tecnico

Lapsi on terve ku se leikkii, sairas, jos ei osaa lopettaa... Tätä se teettää, jos opettaja heittelee liiduilla...


Mun enkun ryhmä

Opettajat oli tehny meille ykllätyksen viimesenä päivänä koulussa..

Meijän luokka<3

Kaverit piti yllätys läksiäiset
nammnamm herkkujaa

BIG HUG<3

Carmen ja Celia + minä  

Celia

<3


 Viimenen päivä
Paulaaa

Silvia, minä, Alexis ja Lorena<3

Läksiäis aterialla...:)




Just chillin...:)


Veera ja Alvaro

Viimesenä iltana kotona

Tyypillistä Espanjalaista joulukakkua (laskiaispullaa)

Family <3

<3

<33

<3<3<3

Veeranki perhe:)

Jännittää, itkettää, naurattaa, mitä ajattelis...?

Pilviä Pariisin yläpuolella....


Helsinki-Vantaa, venaillaan lentoa Ouluuuun


 XOXO
~Julia~


PS.Sain kuin sainki väsättyä tämän postauksen monen aikomisen jälkeen. En tiiä mikä siitä tökkii, kai ne omat taidot vaa pelottaa, että jos tämän lukeminen on niinku betonin juomista... Pitäs kai luottaa itteen ja omiin taitoihin viiieelää enemmän. Mutta anyway tässä tämä nyt on.:)

PPS. Tämän postauksen blogi hiljenee ja postauksia tulee harvoin, jos en nyt kovin innostu. Haluan kuitenki, että tämä täällä on muistona.:)

Ups, unohin yhen jutun, yritän tämän viikon aikana tehä, "Espanjassa olon tähtihetketpostauksen".:) Eli se nyt on ainaki vielä tulossa. Nii ja pikkusisko kovasti sano, että tästä vuodesta postaus/kollaaseja ym, jos löydän kuvat suht helpolla nii voisin tehä senki.:)








sunnuntai 15. joulukuuta 2013

If we could only turn back time... || Jos vain voisimme palata ajassa taaksepäin...

Näitä fiiliksiä on niin vaikea kuvailla...
Toisaalta mulla on iso ikävä kotiin, haluan antaa halin pikku siskoille ja veljille, äitille ja isille, kertoa niille kuinka ikävä mulla on ollu niitä ja kuinka paljo rakastan joka ikistä perheenjäsentä, jota ei normaalisti kokoajan kotona ollessa tuu sanottua tai huomattua arkisien juttujen keskellä.

Mutta toisaalta en tiiä miten kykenen jättää tämän perheen täällä, jonka kans on kolme kuukautta eläny, oppinu tuntemaan ja olemaan osa perhettä. Perheen joka on tullu mulle tosi tärkeeksi tänä aikana.
Täällä mulla on ollu huolehtiva ja rakastava äiti, joka muistuttaa joka aamu kuinka kauniita me ollaan (niinkuin Suomessa, omassa kodissaki<3).
Oon saanu Isän joka piristää päivää hassuilla vitsellä ja huolehtii ja auttaa
. Oon saanu uuden ihanan siskon, jonka kans on monen naurut naurettu ja juorut juoruttu, monet ihanat, ikimuistoiset hetket jaettu, siskon, joka on mulle niinku oma sisko.<3
Oon saanu veljen, josta oon aina haaveillu, jonka kans oon jutellu kaikista asioita, veljen joka huolehtii joka aterialla, että onhan maha täynnä ja onhan kaikki hyvin, veljen, joka huomaa heti, jos kaikki ei oo hyvin ja kysyy aina mitä kuuluu ja miten päivä on menny, veljen jota rakastan yhtälailla ku rakastan jotaista pikku veljeä kotona.<3


Tänään vietettiin mun viimestä sunnuntaita Espanjassa perheen kans. Aamulla äti herätti, niinku joka aamu tapana. Söin aamuapalaa, kävin suihkussa ja tein muutki aamujutut. Ajeltiin Madridiin ja käytiin Plaza de Toros -kierroksella, härkätaistelu areenalla. Nautittiin kauniista aurinkoisesta päivästä Gran Vialla ja puistossa sekä Plaza de Españalla. Syötiin äitin lempi ravintolassa. Victorilla oli tänään käsipallo peli niin se liitty meijän mukaan vasta syömään. En onneksi saanu rutpaan, vaikka valitsinki Victorille aterian jonka se syö. Äiti sano Victorille, että: "Elä sitte syytä mua, jos ei kelpaa, se on Julian valitsema." Näytti onneksi kelpaavan. :)
Ruuan jälkeen käytiin vielä Plaza de Españalla ottamassa kuvia ja keveleskeltiin Gran Vialla. Eilen lauantaina herättiin kymmeneksi kattomaan Samun ja Marion (koulukavereitten) jalkapallo peliä. Hävittiin ja pojilla oli suu mutrulla pelin jälkeen, mutta kaipa ne siitä selviää.. :D Sen jälkeen mentiin ostamaan Serrano jamonia lihakaupasta (Maailman parasta kinkkua mitä löytyyy!! yummm!!) Ilta chillailtiin kotona.

(Ainii ja oli perjantaiki tällä viikolla:D) Perjantai meni koulussa ja koulun jälkeen mettästettiin (suomen) äitin lähettämää pakettia! Ruualla kysyin, että onko postista tullu semmosta saapumisilmoitus lappua ja ne, että ei oo kyllä tullu muutaku Victorille vaan. Mentiin postiin ja lopulta paketti löytyi. No päästiin kotiin ja Victorki tuli ja kertoi, että meni postista hakemaan pakettia ja olivat sanoneet postineidit, että paketti juuri haettiin ilapäivällä. Onneksi Victor tiesi, että se olikin se minun paketti, eikä ihmetellyt asiaa. Emme tienneet , että paketti olikin minulle, koska (suomen) äiti sano, että se on sinun (Julian) nimellä, mutta saapumislappuun oli kirjoitetti vain tämän perheen sukunimi, ei minun nimiä. No saatiin paketti perille niin kaikki hyvin. Illalla vietettiin "tyttöjen" iltaa muutamien kavereitten kanssa.:)
Perjantaina syötiin päivällinen ala kokkikolmonen Victor. Tortilloita vai tortillaa ihan sama.. Kuulemma normaalis yliopistolaisen ruokaa. Oli herkullista!


Joulupukki tuli ajoissa, oltiin oltu kilttinä!


PS. Äiti Victor ei tykänny likööri karkeista, mutta sulle ei saanu kertoa. Luovuin mun toisesta karkkipussista ja annoin sen sillle, että ei tullu paha mieli ku kaikki mutki sai karkkia:D

Joulukuuseen lisää koristeita.


  

Vamos chicoooos!!!!: )


Duck faceeee + hyvin osaan ottaa kuvan:P

PLAZA DE TOROS




Ei ne puhelimessa oo, vaikka siltä näyttääki:D (Nuista kuunneltiin infoa tuosta paikasta..)


Óleee!




GRAN VIA









CHICAS

Tarjoilija oli hyvä kuvaaja, mutta ompahan kuva kuitenki-.-






Plaza de España ja Victor






XOXO
~Julia~