Tässä sitä nyt ollaan, omassa kotona, omassa huoneessa, oman kirjotuspöysän äärellä... Vähän reilu on nyt totuteltu elämään koti Suomessa. Mielessä on nii paljo asioita, joista vois kirjottaa, että ei tiiä mistä alottais tai kirjottais. Toisaalta vaikea tietää mistä asioista on kiva lukea...
Mutta alotan nyt, vaikka siitä, että en ikinä osannu kuvitella miten vaikeaa ja haikeaa sielä oli lähteä kotiin. Toisaalta sitte taas oli tosi onnellinen ja helpotuksen huokas, että pääsi takas kotiin, näki perhettä ja pääsi viettämään joulun lumisessa pohjosessa. Sitä tunnetta, joka oli muutaman viimesen päivnä siellä ollessa on tosi vaikea kuvailla toisille, mutta lyhyesti: Kyyneleet silmissä, haikein mielin, kuitenkin tosi onnellisena ja helpottuneena nosti omat tavarat lentokentällä turvatarkastukseen ja käveli siitä portille. Mukana satoja uusia kokemuksia, reppu täynnä eväitä tulevaisiuuten, hallussa uuden kielen alkeet, uusi perhe, jota rakastaa ja tietää, että ovi on aina auk, jos takasin haluaa... tätä listaa vois jatkaa loputtomiin.
Se hirvein tunne, että: "Aha nyt tämä on tässä, kolme kuukautta oli ja meni." Olis vaa ollu ihanaa juosta espanajan perheen perään ja sanoa, että: "En mää meekkään, mää jään tänne," Mutta sitte se toinen puoli, joka oli iki kiitollinen ja onnellinen siitä, että sain tuommosen mahollisuuen. Se puoli, joka vaan ootti malttamattomana, että kumpa oltais jo Helsingissä ja sitte Oulussa ja viimein kotona. Se puoli, joka halusi vaan halata vastassa olevaa perhettä.
Asia on nii ristiriitainen, että sitä on tosi vaikeaa kuvailla enneku sen oikeasti ite tuntee omassa sisimmässään. Host veli sanoki mulle ja mun espanjan äitille, ku me itkettiin ittemme kuiviksi ennen ku lähettiin lentokentälle, että: "Hei, elkää nyt itkekö, ei kukaan oo kuollu." Sillon ei voinu ku hymyillä ja ajatella, että hei tuohan on ihan totta. Toivottavasti monia kertoja tullaan näkemään ja muistelemaan nuita kolmea kuukautta, jotka toisen perheen kanssa vietin. Toinen lohduttava asia kyllä on, että Silvia tulee tammikuun 14. päivä viettämään kolme kuukautta meidän perheeseen. Ja sitte ku pääsee pois siitä, haikeuden ja ikävän aiheuttamasta 'masennuksesta', alkaa jo löytää paljo asioita: onhan meillä netti, lentokone, jolla lentää, sähköpostit ja Whatappit, joilla lähetellä kuvia ja keskustella. Mutta silti se ikävä, jota tuntee edelleenki viikonki jälkee on vaa nii inhottava ja haikea...
Ensimmäinen kotona oltu viikko on menny ihan toisessa maailmassa. Koko ajan väistämättä ajattelee, että: "No mitähän me nyt tehtäis, jos vielä olisin siellä?", "Nyt olis ruoka-aika, mitähän ruokaa ne siellä syö?", "Hei nyt me muuten oltai kavereitten kans ja nauretais ja nautittais elämästä." Rytmi on ollu ihan täyttä Espanjaa. Täällä muut raahautuu nukkumaan, nii tuntuu, että nyt se elämä vasta alkaa/alkais. Kaikista masentavin ja ärsyttävin juttu Suomeen tullessa oli tää pimeys!!:@ Et kerkee aamulla (no oikeastaan päivällä:D) kunnolla herätä ku jo alkaa hämärtämään ja sitte onki jo pimeä. Pimeys tuntu ja vieläki tuntuu jonki verran tosi ahistavalta. Olis vaan tosi kiva, jos vois paeta, mutta toivon mukaan siihenki tottuu. No onneksi ei kuitenkaa ei oo ollu 30 asteen pakkasia nyt. Toinen juttu mikä ahisti sillon Suomessa lentokentällä oli se, että kaikki ymmärsi sua. Ja se, että pystyit kysymään apua suomen kielella oli jotai nii outoa, aluksi sanat tuli yhtenä puurona ja kaikkia sanoja ei edes muistanu, vaan piti oikeen miettiä, että ai miten se kysytään suomeksi tai mikä se sana oikeen on. Toisaalta se tunne oli tosi hassu ja semmonen, että huomasi, että kyllä ne aivot on tehny työtä ihan toisilla kielillä edes jonki verran. :D
Kaikkien tunteiden ja tunteiden kuohujen, 'masennuksen', onnellisuuden, surullisuuden ja kiitollisuuden jälkee ei oikeesti voi oikeestaan tehä muuta ku hymyillä, samalla ku ajattelee, kuinka montaa asiaa on nyt rikkaampi.
 |
| Dibujo tecnico |
 |
| Lapsi on terve ku se leikkii, sairas, jos ei osaa lopettaa... Tätä se teettää, jos opettaja heittelee liiduilla... |
 |
| Mun enkun ryhmä |
 |
| Opettajat oli tehny meille ykllätyksen viimesenä päivänä koulussa.. |
 |
| Meijän luokka<3 |
Kaverit piti yllätys läksiäiset
 |
| nammnamm herkkujaa |
 |
| BIG HUG<3 |
 |
| Carmen ja Celia + minä |
 |
| Celia |
 |
| <3 |
Viimenen päivä
 |
| Paulaaa |
 |
| Silvia, minä, Alexis ja Lorena<3 |
 |
| Läksiäis aterialla...:) |
 |
| Just chillin...:) |
 |
| Veera ja Alvaro |
Viimesenä iltana kotona
 |
| Tyypillistä Espanjalaista joulukakkua (laskiaispullaa) |
 |
| Family <3 |
 |
| <3 |
 |
| <33 |
 |
| <3<3<3 |
 |
| Veeranki perhe:) |
 |
| Jännittää, itkettää, naurattaa, mitä ajattelis...? |
 |
| Pilviä Pariisin yläpuolella.... |
 |
| Helsinki-Vantaa, venaillaan lentoa Ouluuuun |
XOXO
~Julia~
PS.Sain kuin sainki väsättyä tämän postauksen monen aikomisen jälkeen. En tiiä mikä siitä tökkii, kai ne omat taidot vaa pelottaa, että jos tämän lukeminen on niinku betonin juomista... Pitäs kai luottaa itteen ja omiin taitoihin viiieelää enemmän. Mutta anyway tässä tämä nyt on.:)
PPS. Tämän postauksen blogi hiljenee ja postauksia tulee harvoin, jos en nyt kovin innostu. Haluan kuitenki, että tämä täällä on muistona.:)
Ups, unohin yhen jutun, yritän tämän viikon aikana tehä, "Espanjassa olon tähtihetketpostauksen".:) Eli se nyt on ainaki vielä tulossa. Nii ja pikkusisko kovasti sano, että tästä vuodesta postaus/kollaaseja ym, jos löydän kuvat suht helpolla nii voisin tehä senki.:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti